Osuuskunta ja yhteisjohto


Yhteiset vesihuoltohankkeet
haja-asutusalueilla

Kymen Vesi Oy:n toiminta-alueen ulkopuolella voi päästä osalliseksi vesihuoltopalveluista tekemällä yhteistyötä naapuruston kanssa.

Kunnat tukevat haja-asutusaslueiden vesihuoltohankkeita Kymen Vesi Oy:n kautta.

Vesihuolto-osuuskunta on Kymen Vesi Oy:n kannalta yksi asiakas ja hoitaa sisäisen laskutuksensa itse.

Kehittämissuunnitelmista näkyvät mm. ne alueet, joille suositellaan esimerkiksi osuuskuntien perustamista.

Kotkan vesihuollon kehittämissuunnitelma
Kouvolan vesihuollon kehittämissuunnitelma
Pyhtään vesihuollon kehittämissuunnitelma

Yhteisjohto

Yhteisjohto pienentää kiinteistökohtaisia kustannuksia liittymisen yhteydessä. Yhteinen pumppaamo, paineviemäri ja vesijohto naapurin kanssa ovat mahdollisia. Yhteisjohtohankkeen osakkaat eli liittyjät omistavat verkostonsa ja vastaavat yhdessä niiden kunnossapidosta.

Yhteisjohdon osakkaat ovat suoraan Kymen Vesi Oy:n asiakkaita ja maksavat liittymismaksun kukin erikseen. Yhteisjohtohanke edellyttää yhteisjohtosopimuksen tekemistä, joka sitoo kiinteistöä myös omistajanvaihdoksen jälkeen.

Yhteishankkeiden tukeminen

Kun kyseessä on vähintään viiden kiinteistön yhteinen hanke, voidaan sen toteuttamiseen myöntää tukea esimerkiksi suunnitelmien tekemiseen ja runkojohtomateriaaleihin.

Lisätietoa yhteishankkeista antaa kehityspäällikkö Joonas Leinonen joonas.leinonen(at)kymenvesi.fi