Miksi jätevesi haisee ja mitä asialle voidaan tehdä?


Suomessa jätevedenkäsittely on keskittynyt yhä enemmän suuriin keskuspuhdistamoihin ja samalla pienempiä jätevedenpuhdistamoita on suljettu. Myös Kymenlaaksossa on siirrytty keskitettyyn jätevedenpuhdistukseen; Mussalon jätevedenpuhdistamolla puhdistetaan Kotkan, Pyhtään, Haminan, entisen Anjalankosken alueen (osa Kouvolan kaupunkia), Virolahden ja Miehikkälän jätevedet. Keskitetyllä jätevedenpuhdistuksella on useita toimintavarmuutta parantavia hyötyjä. Suurissa yksiköissä puhdistustehokkuus on parempaa, mikä osaltaan vähentää ympäristöllemme aiheutuvaa kuormitusta. Keskitetty puhdistaminen on myös kustannustehokasta.

Myös pitkien paineellisten siirtoviemäreiden määrä on kasvanut suuriin puhdistusyksiköihin liittyvän kehityksen myötä. Jätevettä siirretään näin ollen aiempaa pidempiä matkoja asiakkaan kiinteistöltä keskuspuhdistamolle. Pitkillä paineviemäreillä toteutetuilla siirtolinjoilla hajuhaittojen syntyminen on väistämätöntä. Hajua syntyy, kun paineviemärissä muodostuu rikkivetyä (H2S). Rikkivety aiheuttaa jo pieninäkin pitoisuuksina ympäristöön mädän kananmunan hajua.

Jäteveden hajut, kuten rikkivedyn haju, johtuvat siis viemärikaasuista. Nämä kaasut syntyvät viemäriputkissa, kun jäteveden sisältämä orgaaninen aine hajoaa hapettomissa olosuhteissa. Hajujen syntyyn ja voimakkuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten muun muassa jäteveden laadun vaihtelut ja lämpötila, sekä jäteveden viipymä. Viipymällä tarkoitetaan aikaa, jonka jätevesi liikkuu putkissa. Etenkin kuivana aikana, kun viemäriin ei ole päätynyt jäteveden lisäksi sade- ja/tai sulamisvesiä, jätevesi liikkuu putkissa hitaasti ja näin viemärikaasujen syntymistä ehtii tapahtua enemmän.

Rikkivetyongelmien estämiseen on olemassa monenlaisia keinoja, kuten kemikaalit, hapen syöttö, biologiset menetelmät, ilmansuodattimet ja kaasunpesurit. Kymen Vedellä jätevesien hajujen leviämiseen pumppaamoilta on pyritty estämään kustannustehokkaimmilla ratkaisulla, kuten kemikaalin syötöillä ja jätevedenpumppaamoille poistoilmaputkeen asennetuilla aktiivihiilisuodattimilla.

Hajuhaittojen ilmaantumista on vaikea täysin ennustaa etukäteen jätevesien laadun ja määrän vaihtelun vuoksi. Tästä syystä hajuhaittoja voi ennaltaehkäisevistä toimenpiteistä huolimatta ajoittain esiintyä. Olemme jo tehneet paljon toimenpiteitä hajuhaittojen estämiseksi ja pyrimme jatkuvasti kehittämään ja etsimään uusia toimintatapoja välttääksemme hajuhaittojen esiintymisen.

Poikkeavista hajuista pyydetään ottamaan yhteyttä Kymen Veden asiakaspalveluun info(a)kymenvesi.fi tai pumppaamoinsinöörille p. 044 702 8174.