Jäteveden ilmastusallas hyötykäytössä


Kymen Vesi luovutti Sunilan vanhan jätevedenpuhdistamon käytöstä poistetun jäteveden ilmastusaltaan öljyntorjunnan tutkimus- ja testausympäristöksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululle (Xamk) vuonna 2019. Nyt valmistunut testausympäristö on Suomen suurin. Itäisellä Suomenlahdella tällä viikolla (vk 34) järjestetyssä suuronnettomuusharjoituksessa WWF harjoitteli altaalla. Kyseessä on ensimmäinen isompi altaalla järjestettävä varsinainen harjoitus. Yle uutisoi aiheesta tiistaina 24.8.

Xamkin hankkeesta voit lukea alla olevasta linkistä.
Öljyntorjunnan tutkimus- ja testausympäristö – XAMK

Artikkelin kuva otettu syksyllä 2020.

Kuva vuodelta 2020