Juomavesi on keitettävä Kaipiaisten alueella


Päivitys 11.11. klo 12.15 Vedenottamolta syötettävää kloorin määrää on lisätty. Aiempi määrä: 0,5 mg/l, uusi määrä 1,5 mg/l

Kymen Vesi Oy:n Kaipiaisten vesitornista ja vesijohtoverkostosta on löytynyt pieniä määriä koliformisia bakteereja laboratoriotulosten perusteella. Tulokset on saatu tänään 10.11. eilen 9.11. otetuista näytteistä. Vedenottamoilta lähtevästä vedestä bakteereja ei ole havaittu. Saastumisen lähteeksi epäillään Kaipiaisten vesitornin mahdollista sadevesivuotoa. Vesitorni on suljettu pois käytöstä tiistai aamuna 9.11. Saastumisen syytä selvitetään. Vesitornin sulkemisen johdosta veden paine saattaa laskea osassa verkostoa.

Koliformisten bakteerien vähäisen esiintymisen ei uskota aiheuttavan terveyshaittaa. Kuitenkin varotoimenpiteenä kaikki ruoka‐ ja juomavesi on keitettävä. Riittävä veden keittoaika on 5–10 min. Keittokehotus koskee koko Kaipiaisten aluetta. Alueella on myös Väliväylän ja pohjois-Sippolan vesiosuuskunta.

Vedestä otetusta näytteestä tutkittiin myös ulosteperäiset E. coli – bakteerit  eikä näytteessä todettu kyseisiä bakteereja. Koliformiset bakteerit, E. coli -bakteeria lukuun ottamatta, saattavat olla peräisin muualtakin kuin ihmisten ja eläinten ulosteista. Tämän vuoksi koliformisten bakteerien esiintymistä ei välttämättä voida pitää suolistoperäisen saastumisen osoituksena. Koliformisten bakteerien esiintyminen ilmentää veden yleistä mikrobiologista laatua ja voi olla osoitus esimerkiksi ympäristöperäisestä likaantumisesta.

Hyvässä talousvedessä ei ole koliformisia bakteereita. Veden puhtautta selvitetään tulevina päivinä tihennetyllä näytteenotolla. Aloitamme talousveden kloorauksen tänään 10.11 iltapäivällä. Kloori voi irrottaa verkostosta sakkoja mikä voi näkyä veden samentumisena. Herkkäihoisille kloori voi aiheuttaa saman tyyppisiä iho- ja silmäoireita kuin kloorattu uimavesi. Vedestä klooria poistuu keittämällä. On normaalia että talousvettä klooratessa vesi haisee ja maistuu voimakkaasti. Vettä voi kuitenkin käyttää normaalisti juomavetenä ja ruoanlaittoon riittävän keittoajan (5min) jälkeen. Vedenottamolta syötettävä klooripitoisuus on noin 1,5 mg/l (terveysperusteinen raja-arvo kloorille on 5mg/l). Kloorauksen uskotaan kestävän usean vuorokauden ajan. Klooraus ja keittokehotus päättyy kun vesijohtoverkostosta on saatu riittävä määrä puhtaita näytetuloksia. Kloorauksen ja keittokehotuksen päättymisestä tiedotetaan erikseen.

Peseytymisvetenä, pyykinpesuvetenä ja koneellisessa astioiden pesussa keittämätöntä vettä voi käyttää normaalisti, ellei siinä ole poikkeavaa väriä tai hajua. Käsin pestävät astiat tulee huuhdella lopuksi keitetyllä vedellä. Vedenkeitin ja kahvinkeitin eivät kuumenna vettä riittävän kuumaksi. Lue artikkelin lopusta ohjeet veden käyttöön keittokehotuksen aikana.

Käsienpesua suositellaan tehostettavaksi desinfioivalla käsihuuhteella.

Tilanne pyritään palauttamaan normaaliksi mahdollisimman pian.

Asiasta tiedotetaan asiakkaita tekstiviestitse ja kotisivuilla.

Kymen Vesi Oy pahoittelee tilanteesta asiakkailleen aiheutunutta häiriötä.

Tarvittaessa lisätietoja asiasta antaa:

Kymen Vesi Oy:
Rakennuspäällikkö Sami Kinnunen p. 040 542 4913
sami.kinnunen@kymenvesi.fi

Kouvolan kaupunki / terveysvalvonta
Ympäristöterveyspäällikkö Veera Varo p. 020 615 7914
veera.varo@kouvola.fi

Miten verkostovettä voi käyttää?

Vettä ei voi käyttää keittokehotuksen piiriin kuuluvalla alueella juomavetenä ilman keittämistä. Sen sijaan vettä voi käyttää aivan normaalisti peseytymiseen, pyykin pesemiseen, siivoukseen ja astioiden tiskaamiseen, ellei siinä ole poikkeavaa väriä tai hajua. Tarkat ohjeet voit lukea tästä:

  • Kaikki ruoka- ja juomavesi tulee keittää vähintään 5 minuuttia, siten että veden lämpötila pysyy yli 100 ° C:na. (Lämpötila on oikea silloin, kun kiehuva vesi alkaa kuplia.)
  • Puhdas keitetty vesi säilytetään puhtaassa astiassa jääkaapissa. Vesi pitää käyttää parissa päivässä.
  • Mikäli vesi kiehuu ruuanlaiton yhteydessä vähintään 5 minuuttia, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
  • Kahvinkeittimessä tai vedenkeittimessä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi. Sen lisäksi niissä veden kiehumisaika ei ole tarpeeksi pitkä. Kahvi keitetään ennalta kiehautettuun jäähdytettyyn veteen.
  • Jääkuutiot tehdään keitetystä vedestä.
  • Vihannekset, salaatit ja hedelmät huuhdellaan keitetyllä ja jäähdytetyllä vedellä.
  • Talon vesiverkostoon liitettyjä juoma-automaatteja ei saa käyttää.
  • Astiat ja esimerkiksi alustat, joita käytetään vihanneksia leikatessa, annetaan pesun jälkeen kuivua tai ne kuivataan huolellisesti ennen seuraavaa käyttöä.
  • Hampaiden pesuun käytetään keitettyä vettä.