Kevät paljastaa vaaran paikat, ilmoita rikkoutuneista kaivonkansista ja vuotavista putkista!
Puuttuva tai rikkoutunut kaivonkansi voi aiheuttaa vakavan onnettomuuden ohikulkijalle. Erityisesti keväisin riski kasvaa, koska kannet ovat voineet vaurioitua talven aikana esimerkiksi routimisen seurauksena.
Kymen Vesi pyytääkin kaikkia ilmoittamaan vaaraa aiheuttavista kaivonkansista. Avoin tai rikkoutunut kaivonkansi on erityisen vaarallinen pyöräteillä ja jalkakäytävillä. Putoamis- tai kompastumisvaara voi johtaa vakaviin henkilövahinkoihin.
Myös vuotavat vesiputket kannattaa ilmoittaa
Keväällä havaitaan tavallista enemmän myös hajonneita ja vuotavia vesiputkia. Vuoto voi aiheuttaa vesivahinkoja sekä taloudellisia tappioita niin Kymen Vedelle kuin yksityisille kiinteistönomistajille.
Jos havaitset vuodosta kertovia merkkejä, kuten tihkuvaa tai suihkuavaa vettä tai epätavallista virtausta kadulla, tee siitä viipymättä ilmoitus.
Ilmoituksen voi tehdä myös anonyymisti
Ilmoituksen voi halutessaan tehdä myös anonyymisti. Suosittelemme kuitenkin omien yhteystietojen jättämistä, jotta voimme tarvittaessa pyytää lisätietoja esimerkiksi tarkasta sijainnista tai tilanteen kehittymisestä.
Mahdollisuus tehdä ilmoitus nimettömänä madaltaa kynnystä ottaa yhteyttä. Tärkeintä kuitenkin on, että vaaranpaikat tulevat tietoihimme ja ne saadaan korjattua mahdollisimman nopeasti.
Näin teet ilmoituksen vaaranpaikasta
Nopein tapa ilmoittaa vaarallisesta kaivonkannesta tai vuotavasta vesiputkesta on ottaa yhteys Kymen Veden päivystysnumeroon, joka palvelee ympäri vuorokauden. Kiireettömissä tapauksissa voit tehdä ilmoituksen yleisöhavaintolomaakkeella.
Toivomme, että kerrot ilmoituksessa mahdollisimman tarkan sijainnin (esimerkiksi osoite, risteys tai läheinen maamerkki) ja kuvaat lyhyesti, mikä vika on kyseessä.
Verkoston häiriötilanteet (24h) 040 632 9556.