Kymen Vesi mukana THL:n jätevesitutkimuksessa


Kymen Vesi on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesien näytekeräyksessä. Tutkimuksen avulla saadaan tietoa koronaviruksen maantieteellisestä levinneisyydestä väestön keskuudessa. Jätevesitutkimuksella täydennetään vasta-ainetestauksesta ja yksilöiden koronatesteistä saatavaa kokonaiskuvaa koronaviruksen ilmaantuvuudesta. Tästä linkistä pääset THL:n asiasta julkaisemaan artikkeliin.

Mussalon jätevedenpuhdistamolta koronavirustutkimukseen liittyvä näytteidenotto aloitetaan toukokuun alussa ja näytteitä otetaan neljän viikon välein. Mussalon jätevedenpuhdistamolla puhdistetaan Kotkan, Haminan, Miehikkälän, Virojoen, Pyhtään ja Kouvolan (ent. Anjalankosken alueen) jätevedet.

Kymen Vesi on ollut jo pitkään mukana alueellista huumausaineiden käyttöä koskevassa jätevesitutkimuksessa. Vuoden 2020 ensimmäiset näytteet on jo otettu. Tänä vuonna kerätään ylimääräiset huumenäytejaksot kaikista kaupungeista normaalien näytetutkimusten lisäksi. Ylimääräisten näytteiden avulla tutkitaan epidemian aiheuttamien rajaliikenteen ja muiden liikkumis- ym. rajoitusten vaikutusta huumeiden käyttömääriin.