Tulevien sukupolvien ympäristökasvatus on yhteinen juttu
Hyvinvoiva ympäristö on meille kaikille tärkeä asia. Pohja kestävälle luontosuhteelle ja vastuullisille valinnoille rakentuu jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Me Kymen Vedellä edistämme osaltamme alueemme ympäristökasvatusta erilaisin toimenpitein.
Olemme jalkautuneet ympäristövastuullisuuden merkeissä toiminta-alueemme kouluihin, päiväkoteihin ja esikouluihin, sekä ottaneet opiskelijaryhmiä vastaan muun muassa jätevedenpuhdistamolla. Vierailujen tarkoituksena on kertoa hyvinvoivan ympäristön ja vesiluonnon tärkeydestä, ja näin vahvistaa tulevien sukupolvien vastuullisia valintoja. Vesihuollon prosesseja on myös tärkeää nähdä omin silmin: esimerkiksi puhdistamolla jäteveden käsittelyn seuraaminen voi saada pohtimaan myös omaa vedenkäyttöä.
Vierailut suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan yhdessä päiväkotien ja koulujen kanssa. Tällöin vierailijat voivat esittää päivän sisällöstä toiveita ja kertoa, kuinka paljon vesiasioista on jo puhuttu etukäteen. Jos vierailijoilla ei ole erityisiä toiveita, me Kymen Vedellä suunnittelemme ohjelman itse. Mukaan pyritään aina tuomaan perustiedon lisäksi aiheeseen liittyviä ajankohtaisia asioita.
Vihreä pisara -hanke tutustuttaa luontoon
Vuonna 2021 aloitimme Kymenlaakson Veden kanssa Vihreä pisara -hankkeen, jonka tarkoitus on edistää luonnon monimuotoisuutta Kuivalassa sijaitsevan veden tuotantolaitoksen metsäalueilla, mutta myös opettaa luonnosta ja sen monimuotoisuuden tärkeydestä. Kuivalaan on järjestetty ohjattuja vierailuja paikallisille päiväkodeille, esikoululaisille ja alakoululaisille, jotka pääsivät tutustumaan alueen luontoon ja sen rikkauteen erilaisten aktiviteettien parissa. Lisäksi olemme järjestäneet Kuivalalla muutakin yhteistä tekemistä: lapset ovat muun muassa paistaneet makkaraa ja talvella laskeneet mäkeä laitoksen läheisyydessä.
Vierailun yhteydessä lapset ovat päässeet käymään myös vedentuotantolaitoksessa, jolloin kokonaiskuva puhtaasta lähiluonnosta ja vedestä sekä niiden yhteydestä on kirkastunut. Vallitsevasta maailman turvallisuustilanteesta johtuen olemme tällä hetkellä rajoittaneet vierailuja Kuivalan tuotantolaitokselle.
Digiseikkailupeli opettaa vastuullisuudesta
Vuonna 2023 julkaisimme yhdessä Haminan Veden, Kouvolan Veden, Kymenlaakson Veden ja haminalaisen Satumatka Productionsin kanssa mobiilipelin nimeltä Operaatio Vihreä pisara, joka sisältää leikkisää ongelmanratkaisua mm. veden käyttöön ja kiertokulkuun liittyen. Tarinallinen peli on suunnattu alakouluikäisille, ja se vie pelaajan mukanaan seikkailuun, jossa maailma pelastetaan inhottavan Jäte-Jonnen kynsistä. Matkalla mm. tutustutaan talousveden valmistamiseen, pohditaan järkevää vedenkäyttöä sekä käydään läpi, mitä saa kaikkea wc-pönttöön saa laittaa ja mitä ei.
Ennen kesälomia vierailimme digiseikkailupelin kanssa Vihreän Lipun päiväkodilla Kotkan Otsonkalliossa kesäkuussa 2024. Sää oli vierailupäivänä erinomainen, joten seikkailupeliä pelattiin ulkona. Operaatio Vihreä pisara -peliä pelattiin myös heinäkuussa Kotkan Meripäivien Lasten Meripäivillä, jossa peli oli mukana myös vuonna 2023.
Ekotukihenkilö vastaa kysymyksiin
Vuodesta 2018 asti toiminut ekotukihenkilömme on vieraillut esikouluissa ja kouluissa kertomassa ja keskustelemassa lasten kanssa talousveden kiertokulusta. Vierailuilla käsitellään myös Itämeren tilaa ja sitä, miten jokainen voi vaikuttaa sen puhtaana pysymiseen myös tulevaisuudessa. Ekotukihenkilön toiminta linkittyy siihen omaan aktiiviseen Itämeri-kansalaisuuteemme, jonka myötä kannamme kortemme kekoon Itämeren hyvinvoinnin parantamiseksi.
Nuoremman yleisön lisäksi ekotukihenkilön opastus sisältää paljon tärkeää tietoa myös aikuisille. Ekotukihenkilömme on vieraillut kirjastossa, kaupungintalolla, uimahalleilla, urheilutalolla, sairaalassa ja hoivakodissa. Lisäksi ekotukihenkilö on osallistunut Kotkan kaupungin ilmasto-ohjelman mukaisiin ekokiinteistökierroksiin, joita on koordinoinut Kotkan ympäristöpalvelut. Kierroksilla kuunnellaan eri yritysten työntekijöiden toimenpiteitä kestävän kehityksen suhteen ja annetaan tarvittaessa neuvontaa. Ekokiinteistökierrosten kylkiäisenä olemme järjestäneet koulutusta Kotkan kaupungin henkilöstölle, ja koulutuksia on suunnitteilla lisää jatkossakin.
Lue lisää Vihreä pisara -hankkeesta ja Itämeri-kansalaisuudestamme täältä!
Lisätietoja vierailuista antaa:
Ekotukihenkilö ja jätevedenpuhdistamon laitosteknikko
Ritva Huusko-Helminen
p. 044 702 8172