Vuoden 2024 saneerauskohteet
Meillä on kuluvan vuoden aikana useita vesihuollon saneeraus- ja rakentamiskohteita eri puolilla toiminta-aluetta. Vanhaa vesihuoltoverkostoa kunnostetaan muun muassa Karhulan, Helilän ja Mäntykankaan alueilla. Tavastilan ja Mäkelänkankaan alueilla rakennetaan uutta siirtolinjaa.
Saneerauskohteissa uusitaan Kymen Veden oma runkoverkosto, katurakenne ja kiinteistöjen talohaarat tontille asti. Ennen saneerauksen aloittamista kiinteistölle suoritetaan katselmus ja tarvittaessa neuvotaan kiinteistön omistajaa tarvittavista toimenpiteistä. Ennen urakan alkua toimitamme kohteisiin infokirjeen, jossa kerrotaan tarkemmin töistä, urakoitsijasta, aikataulusta ja muista huomioitavista asioista. Rakentaminen aiheuttaa hetkellisesti katkon tontille pääsyyn, mutta urakoitsija sopii ajankohdasta ja järjestelyistä kiinteistön omistajan kanssa.
Saneerauksissa ovat mukana Kymen Vesi, kaupunki, mahdollisesti myös sähkölaitos ja teleoperaattori.
Alla vuoden 2024 rakennuskohteemme:
- 1. Keltakalliontie: Vesihuollon rakentaminen
- 2. Tavastila – Mäkelänkangas: Vesijohdon rakentaminen
- 3. Vesivallintie: Vesihuollon saneeraus
- 4. Kalliokoskenkatu: Runkoviemärin sujutus
- 5. Suntionkatu: Vesihuollon saneeraus
- 6. Mäntykangas: Suo-, Pursu- ja Jäkälätien aluesaneeraus
- 7. Keskuskadun jatke: Hulevesiviemärin suurentaminen
- 8. Tammenmäentie, Anjala: Aluesaneeraus