Meillä on kuluvan vuoden aikana useita vesihuollon saneeraus- ja rakentamiskohteita eri puolilla toiminta-aluetta. Vanhaa vesihuoltoverkostoa kunnostetaan muun muassa Karhulan, Helilän…
Kymen Vesi analysoi kolmivuotisella sitoumuskaudellaan näytteitä jätevesistä, joita rahtialukset purkivat HaminaKotkan satamaan. Poikkeuksellinen yhteistyö tuki BSAG:n Ship Waste Action -aloitetta ja vahvisti…
Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus myönsivät määrärahan hankkeelle, jonka tavoitteena on edistää yhtiöiden tieto- ja kyberturvallisuutta jatkuvasti muuttuvassa ja…
Muistathan, että lahjapaperi kuuluu sekajätteeseen. Myös kiiltävät, muoviset lahjanauhat ovat sekajätettä, mutta paperinarut voi laittaa kartonkikeräykseen. Kun suklaarasia on tyhjennetty,…
Kirjoitimme aiemmin viikolla 45 tehtävistä automaation muutostöistä Kuivalan tekopohjavesilaitoksen fluoridinpoistolaitoksella ja siihen liittyvästä mahdollisesta fluoridiylityksestä talousvedessä. Automaation muutostyöt on nyt…
Vedentuotantolaitoksella tehdään saneeraustöitä viikolla 45. Saneeraus aloitetaan 7.11.2023. Laitossaneerauksen tavoite on parantaa vesihuollon toimintavarmuutta. Saneerauksen aikana on mahdollista, että talousveden…
Vesilaitosten asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset vuodelta 2023 on julkaistu. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy ja se toteutettiin 30.5. – 7.8.2022 välisenä aikana. Kymen Vesi…
Valtakunnallista John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään tänään torstaina 31.8. Jokavuotisen juhlapäivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan kotimerestämme, tekemään konkreettisia…
Kymenlaakson Vesi on saanut aluehallintovirastolta luvan vedenottoon Kymijoesta Keltakallion teollisuusalueen tarpeisiin. Keltakalliolle on tarkoitus saada vettä, joka alustavien tietojen mukaan…
Poikkeaviksi jätevesiksi kutsutaan teollisuusjätevesiä ja muita viemäriverkkoon johdettavia jätevesiä, jotka poikkeavat normaalista asumajätevedestä. Teollisuusjätevesiä syntyy esimerkiksi erilaisissa teollisuuslaitoksissa ja kaatopaikoilla….